Bibibidi Babidi Buu sanoi haltijakummi

Lähdin syksyllä 2018 yrittäjäksi mielessäni myös ajatus auttaa pieniä mikroyrityksiä markkinoinnissa. Pahat kielet ja virnuilevat kasvot olivat valitettavasti oikeassa. Suhteellisen nopeasti olen ymmärtänyt, että kuvio tässä kohderyhmässä ei ole ihan yksinkertainen. Ja kyllä, rahasta on kyse. Yhtälö on toistaiseksi toimimaton.

Ymmärrän kyllä faktat ja perustelut. Yksinyrittäjät ovat yksin. Itse tehdessä ei tarvitse maksaa muille. Ei ole aikaa perehdyttää ulkopuoliselle yrityksen arvoja ja tavoitteita. Ei ole aikaa edes miettiä mitä haluaa. Markkinointi tuntuu itselle vieraalta ja siksi epämääräiseltä ja tarpeettomalta. Helposti ajatellaan myös, että ei ole varaa markkinointiin. Termistö SEO:sta CTA:han menee jo niin yli, ettei tee mieli ottaa asioista selvää. Syitä on varmasti melkein yhtä monta kuin on yritystäkin.

En vielä haluaisi luovuttaa pienten yritysten kanssa. Haluan löytää tavan, jolla voisin auttaa. Haluan ehdottomasti olla se Tuhkimon haltijakummi, joka loihtii yritykselle kurpitsoista käsistä vietävän hittituotteen, hiiristä suositun Instagram-tilin ja koirasta täyteen buukatun kalenterin. Keinoja kuitenkin on vaikka millä mitalla. Pieniä juttuja mistä lähteä liikkeelle ja sitten laajempia kokonaisuuksia, joita voi ottaa käyttöön myöhemmin.

Tässä tulee:

Virallinen avunpyyntö

Yrittäjä: Kerro minulle millä tavalla olisit valmis hankkimaan yrityksesi käyttöön markkinointiosaamista?

Miten hankit markkinointiosaamista?

Kertarysäyksenä vai pienemmissä erissä?
Itse opeteltuna ja tehtynä vai toisen tekemänä?
Olisitko valmis sitoutumaan pidemmäksi aikaa, jos saisit kädestä pitäen neuvoja, mutta sopiviin kerta-annoksiin palasteltuina?
Haluaisitko tavata kasvotusten vai katseletko mielelläsi webinaareja?

Ja hei, jos olet onnellisessa asemassa ja markkinointiasiat on jo kunnossa, vinkkaa ihmeessä myös siitä ja kerro miten sen teit.

Voit kommentoida tätä kirjoitusta 👇🏻 tai laittaa sähköpostia mirva.lemmetty@wuup.fi, voit myös soittaa 040 7315660 tai mennään yhdessä torikahveille.

Olen kiitollinen avusta ja luulen, että sinäkin olet tyytyväinen, kun pääsen tässä asiassa vauhtiin.

Enkä halua nyt puhua sen enempää rahasta. Yrittäjiä kun ollaan, kaikille osapuolilla on selvää, että kuluja on ja työlleen on laitettava tietty määrä vastinetta jotta niistä kuluista selvitään. Katsotaan niitä euroja sitten toisessa tekstissä.

Bibidi babidi boo, tämä taika ei säry keskiyöllä 💫